Ajovalmennus kehittää yhteishenkeä






Premier Parkin ajovalmennus on erinomainen osa tiimi- tai koulutuspäivää. Perinteisesti erilaisissa yrityksille suunnatuissa teemapäivissä on ajateltu, että ensin tehdään työ ja sitten on vasta hauskanpidon aika. Premier Parkissa ajatus – ja ajoitus – on käännetty toisin päin. Kokouspäivä alkaa ajovalmennuksella, joka kokoaa yhteen koko tiimin aivan uudella ja inspiroivalla tavalla.


Ajovalmennuksessa ollaan autossa aina pareittain, jolloin niin kokemuksia kuin ennakkoluulojakin pääsee jakamaan kollegan kanssa. Asiakas jakaa toki parit itse, mutta hedelmällisintä on, jos samassa autossa harjoittelee toisilleen vähän vieraampia henkilöitä. Yhteiset tehtävät ja oivallukset auttavat tutustumaan kollegaan paremmin ja toisaalta tutustakin työkaverista voi ajovalmennustilanteessa oppia ihan uusia asioita.


Premier Parkin maailmanluokan ajorata ja tarkasti suunniteltu ajovalmennus toteutetaan ammattiopettajien johdolla ja modernilla kalustolla. Radalla pääsee kokeilemaan myös sähkö- ja hybridiautoja. Kun koulutuspäivän aloittaa kolmituntisella ajovalmennuksella, jää työpäivästä aikaa jäljelle myös lounaalle ja tiimin sisäisille asioille, kuten esimerkiksi koulutukselle. Premier Parkin ajovalmennuspäivistä saatu palaute kertoo konseptin toimivuudesta ja siitä, kuinka heti alusta aktivoitu oppimismoodi säilyy läpi koko päivän.


Ajoharjoitteluradan lisäksi Premier Parkissa on upeat kokous- ja koulutustilat sekä keittiö, jossa voidaan loihtia herkulliset ateriat jopa sadalle hengelle. Ruoan laatuun panostetaan, ja keittiössä suositaankin kotimaisia, puhtaita raaka-aineita. Jos tiimipäivää halutaan viettää pitkän kaavan mukaan, on tarjolla myös tunnelmalliset saunatilat ja A-oikeudet.


Yhdessä tekeminen ja kokeminen saa aivan uuden merkityksen, kun lähdetään haastamaan ajotaitoja radalle. Kaikilla on opittavaa ja valmennuksessa saaduilla opeilla voi olla todella merkittäviä seurauksia, kun työyhteisön kaikki jäsenet oppivat ennakoimaan ja ajamaan toiset huomioiden myös työmatkoilla.


Haluaisitko sinä tuoda tiimisi Premier Parkiin? Nyt siihen on aivan erinomainen tilaisuus, sillä käynnissä on arvonta, jonka palkintona on unelmien tiimipäivä jopa 10 hengen tiimille. Osallistua voit tästä!


https://www.premier-park.fi/tiimipaivat


Öljytie 1007

06830 Kulloonkylä  (Porvoo)

Kartta 

Varaukset ja tiedustelut

 

​Puh. +358 50 575 0324
info@premierevents.fi

  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle

©2018 by Premier Park  |  Rekisteriseloste